perjantai 6. toukokuuta 2016

Jooga kuuluu kesään

Kuva Tero Rantaruikka

Miten olisi puisto- tai takapihajooga? Entä parveke- tai uimarantajooga? 

Moni kaipaa joogaa osaksi kesäänsä. Toisaalta osa meistä siirtyy sulavasti kokonaan muihin harrastuksiin, alkaa mökkeillä, heittää frisbeegolfia, purjehtia tai hoitaa puutarhaa. Kesällä on ihana olla ulkona.

Onneksi joogata voi missä tahansa. Koska jooga on oikeastaan asenne ja mielentila. Se on sitä, että lakkaa murehtimasta turhia ja keskittyy meneillä oleviin asioihin. Siihen kuuluu myös ajatus, ettemme koskaan ole valmiita emmekä täydellisiä. Jos olet aiemmin harjoitellut vain ryhmässä, voit ehkä tänä kesänä edetä pienin askelin ja uskaltaa tehdä ihan omaa harjoitusta, jos tunnet siihen kiinnostusta. Voit ehkä pyytää ohjaajaltasi ideoita kesäksi, katsoa nettivideoista vinkkejä tai lainata kirjastosta kirjoja.

Tai voit vain kuunnella omaa kehoasi, leikkiä kissaa kun siltä tuntuu, tervehtiä kesäaamun aurinkoa omalla terassilla, keskittyä hengitykseen grillaamisen lomassa, ojentaa selän tv:tä katsellessa. Voit venytellä rennosti mökillä, keskittyä joogisesti puttaamiseen golf-kentällä tai ehkä meditoida tuijottamalla kaukaisuuteen tai nyppimällä rikkaruohoja. Ilman suorittamista ja paineita. Arkipäiviin voi ripotella pieniä joogahetkiä sinne tänne. Viisitoista minuuttia omaa joogaa joka kesäpäivä on todennäköisesti parempi vaihtoehto kuin puolitoista tuntia ohjattua harjoittelua kerran kuussa. Voit myös osallistua joogayhdistyksen kesäjoogaan, ihan vaikka kertamaksulla, ilman sen kummempaa sitoutumista. Mikään tapa joogata ei ole väärä niin kauan kuin harjoittelet omien tarpeidesi mukaan, tekemättä itsellesi väkivaltaa esimerkiksi liian voimakkaalla harjoituksella.

Toisaalta, pienestä tauosta voi olla hyötyäkin: kun palaa syksyllä ryhmään, voi huomata selvän eron kevääseen. Jos oman kropan kuuntelu on kesällä jäänyt vähemmälle, on usein yllättävää ikään kuin kohdata oma keho uudestaan. Ai, tällainenko se olikin. Tuntuupa olo kankealta. Miksi en ole edes venytellyt koko kesänä? On helppo katua, tuntea pettymystä itseen tai jopa voimattomuutta. Näinkö tämä taas meni?

Siinä kohtaa on hyvä muistaa olla itselleen armollinen. On taas oivaltanut jotain. Sekin on joogaa.

Katso joogan kesäaikataulut sivuiltamme www.shaolin.fi tai www.turunjooga.fi

Thua Aalto
Joogaohjaaja
Turun Joogayhdistyksen sihteeri