tiistai 7. heinäkuuta 2015

Ulkoilmaleiri Vuolahdessa 27.-29.6.2015


Budoharjoittelu ei ole pelkkää neljän seinän sisälltä tapahtuvaa tatamin tömistelyä. Välillä harjoittelemme ulkona ja opimme, miten ympäristö ja vaihtuva alusta vaikuttavat taistelutaitoon. Harjoittelun ohella saamme myös nauttia ulkoilmasta, kesäauringosta ja hyvästä seurasta.
Shaolin dojon ulkoilmatapahtumia on ollut tänä vuonna Mathildedalissa sekä Vuolahdessa.

Pia Johansson kertoo, millaista oli tänä vuonna kesäleirillä Vuolahdessa.

Kesäpäiviä Vuolahdessa


Saimme viettää muutaman kesäpäivän eri kamppailulajien parissa Vuolahdessa,Kaarinassa.
Tänä kesänä leirin ohjelmassa oli perinteisesti tai chi´tä,joka toimii aina joka vuosi aamun herätyksenä loistavasti.
Tai chi on ollut ohjelmassa joka kesä vuosien varrella, Veitsenheitto tuli kuvioihin mukaan muutamia vuosia sitten ja muodostunut myös perinteeksi, eikä ihme koska paikka antaa sille aivat mahtavat puitteet ! Joka kesä leirin harjoitusohjelma menee sen mukaan mitä Kaj Westersund keksii sinne laittaa.

Kobudo, jujutsu, escrima


Tänä vuonna yllämainittujen lisäksi pääsimme tutustumaan kobudoon,ju jutsuun ja escrimaan. Kobudossa treenasimme bo´ta ja tonfaa ja osan harjoituksista pidimme hiekkarannalla, mikä teki jalat kumman kipeiksi seuraavana päivänä !
Ju jutsussa ja escrimassa pääsimme harjoittelemaan vaihtelevassa maastossa, mikä oli omiaan tuomaan tekniikoiden tekoon omat haasteensa.

Vuolahden kesäleiri on kaikille avoin,harjoittelemastasi lajista riippumatta.Leirille voi osallistua vaikka et harjoittelisi mitään kamppailulajia !!
Leiri suo oivan tilaisuuden tutustua erilaisiin kamppailulajeihin ja myös lajien harrastajiin.Ja mikä parhainta, upeissa puitteissa !


Eikä leirillä vain hikoilla urheillen, vaan hikoilua voi jatkaa iltaisin saunassa.Kylmä merivesi virkistää kropan ja mielen saunan jälkeen

Shaolin dojo - kamppailu- ja hyvinvointilajiharjoittelua monipuolisesti


Tule mukaan Shaolin dojon toimintaan. Jokainen laji tarjoaa sinulle mahdollisuuden harjoitella mielekkäästi omaa kehoasi kuunnellen. Seuraavat kurssit alkavat näytöksellä 23.8. sunnuntaina klo 17-18.
Tutustu www-sivuihimme www.shaolin.fi ja lue lisää kursseista. Seuraa myös facebookia www.facebook.com/Shaolindojoturku